Olemme Karjalankarhukoiria ja Plotthoundeja kasvattava kennel Råbockens. Harrastamme aktiivisesti metsästystä sekä valjakkoajoa, johon myös metsästyskoira voi hullaantua.
Olemme käyttänyt FitDogia ihan alusta asti. Lähdin vuonna 2012 hakemaan lisäenergiaa meidän metsästyskoirilleja jostain löysin Lauran puhelin numeron ja soittelin hänelle ja siitä se lähti.
FitDogin juomat ovat meillä käytössä aivan koko vuoden, koska koiramme pidetään läpi vuoden siinä kunnossa,että metsästys on mahdollista. Vuonna 2013 meillä oli Karjalankarhukoiran pennut, jolloin myös juotin synnyttävää narttua energyjuomalla ja synnytyksen jälkeen annoin palautusjuomaa. Energyjuomaa kului myös paljon imetyksen aikana. Siitä lähtien olemme myös juottaneet imettävät koirat FitDogilla.
Pentujen ensikontakti juomiin tulee jo 4 kuukauden iässä tietenkin pienellä määrällä. Vanhin koiramme on nyt 14.7 vuotta ja hän saa energyjuomaa muutaman kerran viikossa ja askel pysyy korkealla!
Voin käsi sydämellä suositella juomia kaikille, on se koira sitten pienen pieni tai suuren suuri!
www.rabockens.net