Rasituksen vaikutus paimennuskoiran energia- ja nestetarpeeseen
Koiran energiantarve lisääntyy n. 10 % jokaista koiran tekemää työtuntia kohden. Paimenkoirilla energiantarve keskimäärin kaksinkertaistuu työpäivien aikana. Pitkissä kestävyyssuorituksissa koiran energiantuotanto tukeutuu etupäässä rasvoihin. Paimenkoirat joutuvat usein työskentelemään myös kesäkuumalla, mikä lisää koiran nestetarvetta.
Pitkäkestoiseen rasitukseen joutuvalle paimennuskoiralle onnistuneen suorituksen edellytykset ovat hyvä nestetasapaino sekä riittävä energiavarasto. Hyvästä nestetankkauksesta sekä lisäenergian antamisesta on huolehdittava hyvissä ajoin ennen suoritusta sekä suorituksen aikana.
Paimennuskoiran nesteyttäminen ja juottaminen ennen paimennusta
Koiran nesteytys sekä lisäenergian antaminen suoritetaan pieninä kerta-annoksina ja aloitetaan viimeistään suoritusta edeltävänä päivänä. FitDog Energy+Rehydrate energia- ja nesteytysjuomajauheen avulla voit sekä nesteyttää koiraa että antaa sille suorituksessa tarvittavaa rasvapohjaista lisäenergiaa. Juota koiraasi 2-3 kertaa rasitusta edeltävänä päivänä sekä rasituspäivän aamuna. Voit antaa juoman joko erikseen tai ruuan seassa.
Nesteytys paimennuksen aikana
Koira, joka juo myös rasituksen aikana, ylläpitää paremmin nestetasapainonsa. Juota siis koiraa myös paimennuspäivän aikana pieniä määriä kerrallaan FitDog Energy+Rehydrate -juomalla.
Voit sekoittaa juoman jo kotona veteen ja ottaa sen mukaasi sekoituspullossa. Säilytä valmis juoma viileässä.
Juottaminen paimennuksen jälkeen
Nestevajeen korjauksen lisäksi koiran elimistön glykogeenivarastojen palauttaminen on tärkeää. FitDog Recovery Potato palautustuotteella voit palauttaa koirasi energiavarastot sekä nestetasapainon paimennuksen jälkeen. Palautusjuoma annostellaan puolen tunnin sisään rasituksen loputtua. Koiraa voi juottaa useammassa pienessä erässä.
Mikäli koira palautuu huonosti, se näkyy helposti seuraavan päivän suorituskyvyssä. Palauttaminen onkin ensiarvoisen tärkeää erityisesti, kun koira on rasituksessa peräkkäisinä päivinä.
Muita vinkkejä
Mikäli koirasi on rasituspäivän aikana pidemmän aikaa levossa ennen rasituksen jatkumista, voi sille antaa palautusjuomaa jo päivän aikana. Palautusjuoma nostaa koiran verensokeria, joten sitä kannattaa antaa kesken suorituspäivän vain siinä tapauksessa, että koirasi on levossa vähintään 2-3 tunnin ajan. Näin verensokerin nousu ehtii tasaantumaan ennen rasituksen jatkumista. Mikäli tauko on lyhyempi kuin 2-3 tuntia, anna koirallesi päivän aikana vain Energy+Rehydrate -juomaa ja annostele palautusjuoma vasta rasituksen jälkeen.