Metsästyskausi on parhaimmillaan ja FitDogille on tullut viime aikoina paljon mukavaa palautetta hirvikoiraväeltä. Metsästäjät ovat huomanneet koirien jaksavan merkittävästi paremmin oikean nesteytyksen ja palautuksen avulla. Nämä koirathan ovat erittäin kovassa rasituksessa, päivämatkat voivat olla monia kymmeniä kilometrejä ja usein töitä on peräkkäisinä päivinä.
Tässä terveiset Satakunnan pystykorvakerhon väeltä:
Hirvenhaukun Satakunnan piirinmestaruuskilpailussa kisattiin urosten mestaruudesta 28.9. Köyliössä.Kilpailun voitti Paavo Heikkilän jämtlanninpystykorvauros Elimon Salon Falck 93 pisteen tuloksella. Falckin omistaja Paavo Heikkilä on jo kahden syksyn ajan käyttänyt koiran nesteytyksessä ja palautuksessa FitDogin tuotteita. Samoin kilpailussa neljänneksi tullut karhukoirauros Ohtopoika on tottunut FitDogin käyttäjä.Ohtopojan omistajat Anni ja Lauri Asikainen antavat FitDogin energiajuomaa yleensä ensimmäisen kerran kaksi päivää ennen suoritusta, edeltävänä päivänä sekä mahdollisesti myös suorituspäivänä, jos se on mahdollista. Samoin suorituksen jälkeen koiralle annetaan mahdollisimman nopeasti palauttava juoma. Uusi perunapohjainen palautusjuoma on ollut huomattavasti maistuvampaa, kuin alkuperäinen palautusjuoma.
Hirvenhaukkukoe on pitkäkestoinen suoritus, sillä hirvien löydyttyä koiran tulisi työskennellä hirvellä seuraavat 5 tuntia. Myös hirven hakemiseen ja löytämiseen maastossa saattaa mennä useita tunteja, maksimissaan 6 tuntia. Näin ollen koiran kulkemat matkat päivän aikana vastaavat usein maratoonarin matkoja. Hirvenhaukkukokeessa koiralta vaaditaan hyvää kuntoa ja kestävyyttä ja varmasti myös riittävästä nesteytyksestä ja energianlisästä on hyötyä. Hirvikokeessa arvioidaan koiran kykyä haukkua hirveä löytöpaikalle ja saada uusintahaukkuja tuomareiden karkoittamista hirvistä. Kiitettäviin pisteisiin koiran pitää haukkua 300 minuutin erän aikana yli 200 minuuttia hirveä seisontahaukkuun ja ottaa vähintään 3 uusintahaukkua 5 kilometrin karkoitusmatkoilla.
Kuvassa FitDog-tiimin Tiina Loimupalon Karjalankarhukoirauros Råbockens Urho Hämähäkki