20 marras 2013

Hajutunnistekurssi Raisiossa alkuvuodesta 2014

 

Tunnistusetsintäkoira pystyy tunnistamaan ihmisen ominaishajun, joka on yhtä yksilöllinen kuin sormenjälki tai DNA. Koulutettu koira kykenee etsimään annetun lähtöhajun perusteella ihmisen niin taajamasta kuin maastostakin kaikkina vuodenaikoina. Koira opetetaan ilmaisemaan matkan varrelta myös jäljentekijän hajuiset esineet.

Kurssilla koira opetetaan tunnistamaan purkkiradalta sekä sisätiloista halutun ihmisen ominaishaju sekä etsimään annetun lähtöhajun hajuisia esineitä.

FitDog Finland Oy järjestää hajutunnistekurssin Raisiossa Doxx-areenalla lauantaina 18.1, 8.2 ja 22.3 klo 10-17. Mukaan mahtuu 8 koirakkoa ja reilusti kuunteluoppilaita. Kurssin hinta koiran kanssa 150€, kuunteluoppilas 70€. Ilmoittautuminen joulukuun loppuun mennessä, kurssi toteutuu vain mikäli osallistujia on tarpeeksi.

Ilmoittautumiset Katja Honkasalo /FitDog: katja@fitdog.fi

Kouluttaja Päivi Romppainen:

 

Koirat ovat olleet aina iso osa elämääni. Harrastukseni johti oman koirakoulun perustamiseen 2008 ja viisi vuotta myöhemmin kiinnostukseni kohteet ja kokemukseni kiteytyivät Jobs for Dogsin luomiseen Jenny Koljosen kanssa. Minua kiehtovat koiran ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen sekä koiran hajuaistin hyödyntäminen erilaisissa työtehtävissä.

Jobs for Dogsissa vastaan koirien peruskoulutuksesta, koulutan tunnistusetsintää sekä muuta hajutyöskentelyä. Tarjoan myös yksityiskoulutusta sekä käytösneuvontaa tilanteissa, jolloin koiran käytös on muuttunut omistajalle ongelmaksi. Syksyllä 2013 Jobs for Dogs järjesti yhteistyössä Ilkka Hormilan kanssa kaksipäiväisen hajutunnistusseminaarin, jossa puhujina olivat hollantilainen tutkija Adee Schoon sekä Ilkka Hormila.

Olen käynyt Koirakoulu Vision kolmivaiheisen koulutusohjaajakurssin sekä osallistunut Ilkka Hormilan vetämään, vuonna 2010 alkaneeseen siviilikoirien tunnistusetsinnän pilottikoulutukseen. Harrastan tunnistusetsintää australianpaimenkoiran Martan kanssa, ja arkisin jaloissani pyörii myös Roope-kissa.Puolet ajastani työskentelen freelance -toimittajana ja kirjailijana. Toimin sekä Koirat- että Poliisikoira-lehden vakituisena avustajana. Olen kirjoittanut poliisikoirista kirjan Vainun varassa sekä koirarotukirjan Hyvä koira kotiin. Yhteistyössä Tommy Wirénin kanssa on syntynyt teos Onnistu koirasi koulutuksessa. Seuraava yhteinen teoksemme julkaistaan keväällä 2014.Päivin kotisivut: www.jobsfordogs.fi